Kanneltalon Galleriassa on esillä Mirjam Efron Valvottuja valokuvia ( 10.-26.4.2008) Pohjois-Koreasta.Tämä tarkoittaa tarkasti rajoitettuja kohteita salaperäisestä maasta, Pohjois-Koreasta, mikä se on ollut vuodesta 1953 lähtien.Ensi maistiaisen saan kuitenkin, ei niin tarkoin vartioidusta kotimaastani, etsiessäni sopivaa reittiä Kannelmäkeen. Selailen perinteistä HKL:n joukkoliikenneopasta, tämä siksi,että bussin ikkunasta voisin,- kenties,- katsella kevään etenemistä maisemassa. Internettiä en edes avaa.Bussini lähtisi Kampista, muuta selvyyttä en saa, harhailen Kampin sisällä ja ulkona etsien info-pistettä, mitä ei ole.Kierrän koko korttelin ympäri, pysäkiltä toiselle, bussini numeroa ei löydy. Olen ymmälläni ja kävelen kiltisti rautatieasemaa kohti, koska sopiva info löytyi "muinoin" metroaseman tasanteelta. Olisiko se siellä vielä,-kaikkihan katsovat kuitenkin kulkureittinsä verkosta! Aivan ja Yes! Säästetään toimistokuluissa, johtajien obtioita varten...  Mutta, kas, onni ei ole vielä hylännyt matkaajaa. Postitalon edessä ( onko se myös Kiasman aukio?) löytyy bussi joka ajaa Kannelmäkeen.Nyt matkaan, vaikka liikennelaitoksen oppaassa tästä ei kerrottu mitään. Kuljettaja on eestiläinen, kohtelias ja mukava, huristelee tasaista vauhtia ja vie meidät, kolme matkustajaa varmasti perille,- sillä kaikki muut näyttävät liikkuvan siihen suuntaan joko M- lähijunalla taikka omalla autolla. Pääsen kuin pääsenkin katselemaan lähiseutuja, ne ovat aukirevittyjä, keskentekoisia ja pölyisiä liittymiä,betonisia äänivalleja ja valtava autonrengasvuori, jonka on tarkoitus muuttua vihreäksi äänivalliksi. Siellä täällä näen vielä ilokseni pieniä taloryppäitä, joilla on oma piha ja puutarha ja lenkkeilijöitä maastoissa, joidenka lenkkipoluista ei vielä ole muokattu yli -tai alikulkutunneleita. Samalla minulla on aikaa ihmetellä sitä, kuinka "muut turistit" löytävät liikenneyhteytensä, kun sähköisissä informaatiotauluissa pyörivät kovaa vauhtia kaksikieliset, suomi-ruotsi-tekstit eikä infopisteitä ole näkyvillä? Pitäisikö mennä raaputtamaan R-Kiskaan arpoja ja kysyä vaivihkaa purukumia jauhavalta tuntityöläiseltä neuvoa, näin ehkä kaavailivat Kampin penkeillä istuskelevat matkailijat, jotka tulkitsivat hämmentyneet ilmeet kasvoillaan liikennelaitoksen karttoja. Kannelmäesä varmistan reittini kulttuurikeskukseen, silmäpuolista, suurta koiraaa ulkoiluttavalta rouvalta. Saan ystävällisen opastuksen, mutta koira haukkuu minut ja vauhtini kiihtyy.

Ei,- Kanneltalo ei ole kanteleen muotoinen, onko arkkitehti  edes tullut ajatelleeksi asiaa.Rakennusta ei ole suunnitellut Aalto tai Saarinen, sitä katsomaan ei tuoda bussilasteittain kulttuurimatkailijoita. Rakennus on vaalea, kivipintainen,kantavana keskusrakenteena kaartuva tynnyrimäinen osa, leveät portaat pääovelle ovat juhlalliset, mutta yleisvaikutelma rakennuksesta on levoton, jopa agressiivinen. Ulkopuolella katto-osissa on paljon teräviä siivekkeitä, niinkuin olisi haluttu sulloa paljon ideoita samaan tynnyriin.Tämä kulttuurirakennus panostaa sisältöön, sisääntulo aula on hyvin korkea, kolkko ja kirjaston tila suhteellisen pieni, aulakahvila ei ole auki, koska on aamupäivä ja luantai. Teatterisalia en näe, sekään ei ole juuri nyt auki. Mutta Galleria on valoisa ja ilmava, sen korkeus on eduksi kaikenlaisille taideteoksille. Siinä suunnittelu toimii hyvin .Entä mikä on se alue, - foorumi - mihin tämä rakennus on sijoitettu? Siitä ei voi erehtyä,se on tuttu suomalainen, sosiaalinen lähiö 13 minuutin lähijunamatkan päässä pääkaupungista. Siis korkeampaa kulttuuria ja aktiviteetteja kansalaisille, kaikki muu syntyy sitten itsestään. Tätäkin foorumia hallitsevat Krouvi, Kannel-Pubi, Tonin Grilli, Alepa, R -Kioski, Kirpputori Aino ja Kela. Mitä muuta tarvitaan, taustalla välttämättömät kerrostalot, asunnot? Sen tietävät terassilla aamu-tuoppejaan jo nauttivat kansalaiset , kun kulman takaa kuuluu yksinäisen naisen monologi,- tullessani nainen oli jo vauhdissa räjähtäneestä olomuodostaan huolimatta. Tätä monologia ei tarvitse kiivetä esittämään Kanneltalon näyttämölle, lainahepenissä ja jonkun vieraan kirjaamana tekstinä. Siitä vaan suorasanaisesti keneltäkään lainaamatta!

Valokuvia Pohjois-Koreasta on esillä useita kymmeniä, mikä jo on ihme. Kuvaluetteloa ei ole, turvatoimenpide ehkä, mutta lukemalla kuvia tarkasti löytää niistä mielenkiintoisia asioita. Tätä todellisuutta korostaa vielä aito taustamusiikki, eikä tarkoituksellisuudesta voi erehtyä.